Kuulumisia

Kummasti se aika vain hujahtaa eteenpäin! Päivittelen tähän väliin mahdollisimman tiivistetysti kuluneen 2 kk kuulumiset :)

Ensin omat! Eli pääsin opiskelemaan KyAMKiin terveydenhoitajaksi, koulu alkaakin sitten 19.8. ja hurjalla motivaatiolla ja innolla sitä jo odottelen. Kouluhan sijaitsee Kouvolassa, joten päästiin taas talon etsinnän makuun, ja huomenna mennäänkin Inkeroisista katsomaan yhtä omakotitaloa n. puolen hehtaarin tontilla, ja ensi viikolla yhtä taloa mikä on ehkä sijainniltaan hiukan huonompi, mutta hevostalli löytyy pihasta.

Teukan jalkaongelmista: vasemman takajalan kinnerpatti ja rustopiikki ongelman kanssa ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan! Hevonen on pidetty ahkerasti liikkeessä sen voinnin mukaisesti. Aluksi tehtiin pariviikkoa ihan vain pitkiä käyntilenkkejä, sen jälkeen alettiin lisäämään lyhyitä ravihölkkäpätkiä. Ensimmäisen kuukauden aikana vauhtia lisätessä jouduttiin pariin kertamaan ottamaan useampia käyntipäiviä jalan reagoidessa kovempaan liikutukseen. Nyt on ollut maastossa täysin puhdas kovempienkin lenkkien jälkeen. Kentälle ollaan palailtu n. kuukauden ajan pikku hiljaa, kerran-pari viikossa ja mahdollisimman suoralla uralla vain. Aluksi ontui jalkaa vasemman kierroksen kaarteissa, kunnes vertyi kunnolla. Kysymys oli ilmeisesti siis vain nivelen jäykkyydestä. Viimeaikoina ei ole ontunut enää edes "kylmiltään", hienoa!!! :) Varovaisesti kuitenkin etenen, en halua enää ottaa takapakkia. Tosin tielle on sitten sattunut muuta kolhua ja ruhjetta väärissä paikoissa väärään aikaan, ja tällä hetkellä odotellaan toisen etujalan rauhoittumista... Todennäköisesti laitumella jotain hurjastellut, lapa oli aivan tukossa ja jumissa. Toivottavasti päästään pian taas treenaamaan, Teukan ratsastettavuus on kärsinyt todella paljon tämän "humputtelu"jakson aikana, ja se on taas ihan mielettömän hankala kentällä... Hiljaa hyvä tulee, ja lasketaan taas sataan ja miljoonaan ja hengitetään syvään... :D

Lisäksi tein raskaan päätöksen mummotamman jatkosta. Sen kintereet kun ovat jo todella heikossa kunnossa, päätin päästää sen vihreämmille niityille kunhan laitumet on syöty. Tälläisenä sen haluankin muistaa, pirteänä dynamiittipötkönä jota eivät vielä kivut hidasta. On kuitenkin parina talvena mennyt koko ajan huonommaksi, joten en halua päästää sitä siihen pisteeseen ettei kivuiltaan enää halua liikkua. Eilen päästeltiin maastossa menemään tuhatta ja sataa, ei taida minulle tuosta hevosesta jäädä muuta kuin hyviä muistoja <3 On ylipäätään ihmeellistä, että tuolla rakenteella ja niillä jaloilla on selvinnyt 20-vuotiaaksi. Mutta jokaisesta hetkestä olen kiitollinen, ja elo-syyskuun vaihteessa pääsee Lippe "oikean" omistajansa Katariinan luokse pilvien yläpuolelle. Minä jään muistelemaan ja kiittelemään heitä kumpaakin hymyssä suin :)