Elämä jatkuu

Suunnilleen viikko sitten eksyin selailemaan tätä vanhaa blogiani. Lueskelin etenkin tuon viimeisen kirjoituksen moneen kertaan, tunnustellen ja pureskellen. Mulle iski sellainen fiilis, että tämä tarina pitää saattaa sen lukunsa osalta päätökseen ja siksi minä tässä nyt näpyttelen koneen ääressä. Kesällä tulee kuluneeksi 3 vuotta siitä hirveästä päivästä jolloin unelmat murskattiin. Onneksi kuitenkin elämä kantaa, eikä unelmat lopu koskaan yhteen tarinaan, siitä lisää kenties jossain toisessa kirjoituksessa :)

Tosiaan Lipen tilanne oli ollut pitkään tiedossa. Olin jo sinut asian kanssa, mummo saisi ansaitsemansa viimeisen levon ja rauhan. Ikäväksemme sen sulhanen sai samanlaisen tuomion. Siispä pariskunta laitsaili yhdessä koko viimeisen kesänsä. Yhtään en Lippeä kiusannut millään kurjalla enkä treenannut sitä tietenkään enää, käytiin vain maastossa ja TSIISUS mikä vauhti siitä mummosta oikein lähti vielä viimeisillä päivilläänkin! Minun rauta-mummo <3 Tuskaiseksi osuudeksi kuitenkin muodostui se, miten eutanasian suorittaisi. Lippe ei antanut yhdenkään eläinlääkärin tulla kosketusetäisyydelle, haistoi ne jo kaukaa :D Viimeksi kun eläinlääkäri kävi jouduin itse suorittamaan taivutukset mummelin hermostuessa niin kovin tilanteesta, ettei antanut enää kivan ruokatädinkään (eli tallin omistajan) koskea. Tontilla oli jo useampi haudattu eläin, ja arvioin eläinlääkärin eutanasian olevan aivan liian stressaava tilanne hevoselle, en haluaisi sen viimeisten hetkien olevan kauhunsekaiset. Päädyin siis pitkän harkinnan jälkeen viemään Lipen alueemme pienteurastamolle, sillä mummeli oli hyvä matkustaja ja ammattilainen hoitaisi asian niin nopeasti ettei mamma huomaisi mitään. Elämäni pelastus oli myös meidän ihana tallinomistaja Jenni, joka vei sekä Lipen että Teukan viimeiselle matkalle sen ollessa aivan liian raskasta omalle päälleni. Niin epäileväinen kui Lippe olikin, niin tiesin sen lähtevän rauhallisin mielin rakkaan luotettavan ruoka-automaattinsa saattelemana, suu täynnä leipää.

Moni ihminen, etenkin ei-hevosihminen, on kauhistellut ratkaisuani eutanasian järjestämisen suhteen. Molemmat menivät siis teurastamolle eläimen etua ajatellen. Lippe stressaavan tilanteen välttääkseen, ja Teukka siksi, koska näin niin valtavan hevosen kaatamisen ja koko lopetusprosessin todella rumana mielessäni. Eläinlääkärin tekemässä eutanasiassa minun olisi ollut välttämätöntä olla läsnä, ja ikävät mielikuvat tapahtumien kulusta saivat päättämään näin. Eihän se loppu mikään kaunis näky ole etenkään teurastamolla, mutta eläimeltä on ammattilaisen asiallisesti hoitamana pulttipyssyllä tietoisuus poissa ohikiitävässä hetkessä. Tiedän, ettei nykyisen hevoseni persoonallisuuden ja ongelmien vuoksi teurastamo ole missään nimessä vaihtoehto sitten kun eutanasian aika joskus koittaa, mutta näille rakkaille se oli ehdottomasti se paras. Olen hyvin tyytyväinen ja todella kiitollinen Kausalassa sijaitsevalle Liha-REMille sekä sen henkilökunnalle. Kiitos.

Teukka lähti ensin 28.8.2013, ja Lippe perästä sulhasensa Sepen kanssa 4.9.2013. Teukan hyvästeleminen oli tämän elämäni yksi raskaimmista kokemuksista, jonka vuoksi en enää pystynytkään viimeisenä iltana lähtemään Lipen luokse tallille. Ajattelin, ettei se minua osaa kaivata kun sussunsa kanssa laitumella pussailee, ja edellisenä päivänä oltiin vietetty yhteiset hetket positiivisissa merkeissä. Oli oikeastaan oman mielenterveyteni kannalta välttämätöntä, ettei tarvisi kokea samanlaista romahdusta vasta viikko edellisen jälkeen. Ikävähän on aivan jumalaton, edelleen <3

Minä siis halusin tarjota Teukalle kivuttomat viimeiset ajat ja hyvästellä sen rauhassa. Omalla tavallaan se oli hyvä, mutta toisaalta se teki lopullisista jäähyväisistä TODELLA raskaat. Teukka siis sai syödä kipulääkekuurinsa loppuun ja köllötellä laitumella loppuaikansa. Minä kävin sitä pussaamassa, silittelemässä ja itkemässä sen harjaan. Välillä en edes pystynyt menemään sen luokse, vaan kökötin laitumen reunalla sen puuhailua tuijottaen. Teukan kipujen väistyessä tuli siitä taas hyväntuulinen ja hömelö itsensä, se myös aina minut nähdessään lähti höristen tulemaan luokse. Tämä tottakai vihlaisi jostain syvältä sielun sopukoista joka ikinen kerta...

Muistan varmaan lopun elämääni Teukan elämän viimeisen illan. Irroitettiin siltä kengät jaloista, ja minä leikkasin paksun tukon vahvaa vitivalkoista jouhea talteen. Olin hakenut sen siis laitumelta talliin, ja harjailin sitä pitkän tovin. Höpötin hempeitä, ja naureskelin sille ettei sinusta nyt ollut sittenkään miksikään muuksi kuin joulukinkuksi. Tuomitkaa tai älkää, mutta kyllä se musta huumori vaan auttaa niin pirusti... Oli jo sen verran myöhä, että aurinko oli laskenut ja alkoi olla viileää. Talutin Teukan laitumelle ja otin riimun pois sen päästä. Sillä kyseisellä hetkellä totuus kai vihdoin iski viimeisen kerran päin kasvoja, sillä tipahdin polvilleni laitumelle ja romahdin täysin. Ajattelin, että henkihän tässä lähtee kun itkin niin hirveästi, fiilis oli aivan uskomattoman musertava. Edelleen tulee itku (nytkin) kun sitä hetkeä miettii. Katselin sitä valkoista muulia, jolle ei ollut suotu ihan sitä penaalin terävimmän kynän roolia tässä elämässä. Pirulauta, huomenna päivällä sitä ei enää ole olemassa, enää ikinä. Istuin laitumen vierellä varmaan kaksi tuntia itkemässä. Onneksi tuo penaalin terävin kynä ei todellakaan ymmärtänyt huomioida asiaa vaan nautti uuden lohkonsa laidunantimista...

Mulla on aina ollut hirveä tarve pystyä tekemään kaikki, suoriutua, pärjätä, kestää. Siispä seuraavana päivänä menin kouluun, olihan minulla vasta alkanut terkkarin opinnot. Jalka vispasi ja kynä naputti hermostuneesti pöytään, kun katselin kelloa ja mietin, että kohta se on poissa. Elämä on ehtinyt koulia meikäläisellekin jo ihan kohtalaisen pokerinaaman, joten selvisin aivan hyvin siihen asti, että pääsin kotiin. Ei ole tarkoitus kirjoittaa mitään itkuromaania, joten tyydyn toteamaan että fiiliksen kenties arvata saattaa. Teukka oli lähtenyt vihreämmille suu täynnä herkkuja, toisen suosikki-ihmisensä eli "ruoka-automaatin" saattelemana, tajuamatta yhtään mitä tapahtuu. Itsellä oli toisaalta hyvä olla, toisaalta maailma oli juuri päättynyt.

Ja nyt seuraa sellainen juttu joka auttoi mua ihan hirveästi pääsemään tämän asian yli. Sanokaa mitä sanotte, mutta minulle se oli totisinta totta kuulostaa miten hölmöltä tahansa. Seuraavana yönä Teukka nimittäin kävi hyvästelemässä minut. "Heräsin" yöllä, eli näin unta jossa heräsin, omasta sängystäni ahdistuneena. Kävelin huoneen poikki valokuvahyllyn ääreen, ja katselin kehystettyä kuvaa Teukasta, kerroin sille kuinka ikävöin. Siinä kehyksen reunalla laskeutui paksu tuppo Teukan jouhia. Itkin silmät päästäni ja sydäntä raastoi, otin kuvan käteeni ja katselin sitä. Sitten huoneeseen tulvahti todella voimakas hevosen haju. Tunsin ja jotenkin näin hämyisesti myös näin, kun vierelläni Teukka puhalsi lempeästi ilmaa kasvoilleni sieraimistaan, hörähti ja tyrkkäsi päänsä kainalooni. Minut valtasi huikea hyvänolon tunne ja jotenkin varmuus siitä, että sen on hyvä olla ja se on kiitollinen. Havahduin siihen, että olinkin edelleen ihan omassa sängyssä ja hirveä itkuhan siitä (yllätys yllätys) taas syntyi.

En varsinaisesti usko mihinkään tiettyyn uskontoon, mutta sen uskon, että joku jossain kirjoittaa tätä elämän kirjaa, se on joku on varmasti nimeltään sekä Karma että Kohtalo. Meidän kaikki keskuudestamme poistuneet rakkaat kuitenkin ovat keskuudessamme tuolla jossain, ja meille kaikille on olemassa se joku parempi paikka. Sellainen paikka, jossa saa taas olla kauan ikävöityjen rakkaidensa kanssa. Ja tiedän aivan satavarmasti että tuo hevonen, se odottaa mua siellä.

"Kun aika on niin saavuthan sä silloin luo,
Kun aika on niin auringon näät nousevan, ja kuulet mun sua kutsuvan. 
Sinut jälleen nään, sä saavuthan kun aika on, niin uudelleen sä kaiken saat."

Pahin mahdollinen lopputulos

Sanotaan, että ihmiselle annetaan vain sen verran taakkaa kannettavaksi, kuin hän jaksaa kantaa. Tämä hetki on kyllä sellainen, että tekisi mieli haistattaa pitkät tuonkin älyttömyyden möläyttäjälle.

Eilen siis käytiin klinikalla, ja aika levollisin mielin sinne lähdin. Teukka oli syönyt pari päivää Finadynea (??), ja ontuminen oli loppunut lähes kokonaan. Ajattelin, että joku pikkuvika sieltä löytyy, ehkä me vielä pärjättäisiin sairaskengityksen tai jonkun muun kikan avulla. Vaan toisin kävi. Uutiset olivat niin musertavia, että ne kai upposivat kunnolla tajuntaani vasta tänään.

Yritän tässä saada jotenkin sulateltua tietoa siitä, ettei minulla syyskuussa ole enää yhtään hevosta. Ei rakasta ensimmäistä hevostani Lippeä, joka on opettanut minulle huomattavan määrän hevosen omistamisesta. Jokaisen hevosihmisen kohdalle pitäisi mielestäni osua elämänsä aikana yksi Lippe. Siinä on hevonen, joka palkitsee ihmisensä saamastaan ajasta ja huomiosta, toimii kuin ajatuksella. Lipen tilanne on ollut tiedossa aina, että jonakin päivänä se pääsee vihreämmille laitumille kun kunto alkaa näyttää siltä ettei ensi talvesta enää kivuitta selvitä. Se ajankohta sattui sitten tähän syksyyn. Yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä on ollut päättää toisen elävän olennon elämästä ja kuolemasta, mutta vihdoin sain päätöksen tehtyä Mummelin eduksi. Olen koko ajan ajatellut, että mitenhän selviän menetyksestä, mutta onhan minulla onneksi vielä Teukka. No, eipä ole...

Teukan etujalkojen röntgenkuvia katsellessa pyöri mielessäni kysymys, että miten helvetissä tuo hevonen ontuu vasta nyt?! Röntgenkuvista näki sokeakin, että nyt ollaan niin pahassa liemessä ettei tästä mihinkään päästä. Kuvista näkyi todella hurjaa nivelrikkoa, ja toisessa etujalassa oli sädeluun ohessa aivan valtava irtopala jota nyt ilmeisesti ontui. Ajatukset kävivät melkoisen tyhjäkäynnillä, mutta lääkärin kertoessa kuntoutusennusteen epätoivoisuuden, osasin kuitenkin tehdä päätöksen ettei hoitoja aloiteta. Tilanne kun hoidoista huolimatta tulisi vielä räjähtämään käsiin. Niinpä pakkasimme nallekarhuni traileriin ja suuntasimme kotiin.

Nyt minun täytyisi siis päästää irti myös rakkaasta Tanelistani. Kaikesta raivostuttavuudestaan huolimatta on se aivan mielettömän symppis persoona. Sellainen halinalle, jonka voisi ottaa sohvalle kainaloon katselemaan leffaa. Teukka on antanut minulle niin paljon, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea. Uskollinen valkoinen mammutti, joka on kiltisti minua kuljettanut ympäriinsä ja huumorimiehenä keksinyt aina jotakin ylimääräistä mielenvirkistystä. Tästä tilanteesta huolimatta hymy nousee väkisinkin naamalle, kun mietiskelen yhteistä aikaa Tanelin kanssa. Mutta nyt alle kahden vuoden yhteisen ajan jälkeen minulta riistetään Tanelikin...

Joten tässä sitä nyt ollaan. Olotila vaihtelee mustasta huumorista hysteeriseen paniikkiin. Tottakai ymmärrän sen, ettei mitään ole tehtävissä ja paniikki on turhaa, voin vain antaa Teukalle kivuttomat viimeiset viikot. Tällä hetkellä kuitenkin ajatus menetyksestä on sietämätön, enkä millään haluaisi taipua tilanteen tahtoon. Voisin vain kiljua kurkkusuorana ja pitää väkisin kiinni tästä kaikesta. En pysty ymmärtämään, että mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni taas tämänkin iskun vasten kasvoja. Mutta tätähän se elämä näköjään on, kaikkeen ei pysty varautumaan ja asioista pitää selvitä tilanne kerrallaan.

Ehkä tässäkin asiassa auttaa aika. Silti en halua suostua tähän. En, en, EN! Minun rakkaat hevoset <3

Epätoivo

Tästä päivästä eteenpäin kruunaan Tanelin viralliseksi epäonnen kuninkaaksi.

2,5 viikkoa sitten Taneli sai kranio-sakraalihoitoa ja uudet kengät jalkaan, jonka jälkeen sai sitten päivän-pari nauttia vain laitsalla lomailusta. No, seuraavalla kerralla laitsalta tulikin sitte varsin könkkä hevonen... Aluksi oli vain vähän jäykän oloinen, joten ajattelin lähteä kevyelle maastolle sitä verryttelemään. Selkään kun nousin, niin Teukka kuitekin ontui epämääräisesti vasenta etujalkaansa. Ei siis jatkuvasti, vaan maaston vaihtussa kovasta pehmeään tai toisinpäin, yllättävien kuoppien/korkeuserojen sattuessa kohdalle jne. Päästin sitten kentälle hetkeksi irti, jotta näkisin kunnolla miten liikkuu. Ravia en antanut ottaa kuin muutaman askeleen, oli niin "jalaton".

Ensimmäinen visio asiasta oli, että kyseessä olisi joku "laidunkolhu" ruunapoppoon leikeistä, kun ei mistään kohtaa jalkaa löytynyt ruhjeita, nestettä tai kuumotusta. Lapa tuntui olevan hieman nestettä/turvotusta kerännyt. Jatkosuunnitelmana oli kävellä muutama päivä maastakäsin ja katsoa häviääkö itsekseen. Vaiva tuntuikin jo helpottavan, mutta parin päivän kuluttua sama epämääräinen ontuminen jatkui. Nyt hevonen on ollut siis pelkästää laitumella ja pienellä taluttelulla 2,5 vkoa, välillä olen kentälle laskenut vapaana, jotta näkisin miten se liikkuu. Eläinlääkärikin katsomassa, eikä löytänyt päällisin puolin mitään vikaa. Lähdettiin liikenteeseen kipulääkekuurilla (Metacam), josko lavassa olisi joku lihasvaurio tai tulehdus. Kuurilla ei ollu mitään vaikutusta koko asiaan, joten nyt sitten uudestaan soittelemaan lekuria... Koska ontuminen ajoittui heti kengityksen ja hvoshierojan käynnin jälkeisiin päiviin tarkastettiin myös, että kengitys on kyllä täysin kunnossa, ja hieroja tarkasti lavan alueen eikä sieltä jumeja tai muutakaan löytänyt.

Ja jos joku erehtyy kuvittelemaan, että tässä olisi vaivaa kerrakseen niin ehei.... lisäksi Teukalla on muuttunut jouhien juuret kirkkaan keltaisiksi (johon ei eläinlääkäri osannut syytä sano). Koutsien (Jenni ja Outi) kanssa tarkemmin syynätessä havaittiin myös silmämunien kellertävän, sekä kyljistä löytyi molemmin puolin nälkäkuoppien edestä omituiset kyhmyrykelmät, toisella puolella hiukan suuremmat. Kovasti on asiaa googleteltu, eikä ihan selkeää linjaa ole löytynyt. Voihan se olla monesta erisyystä oireileva, tuo keltaisuus viittaisi maksaan, ja kyhmyt voisivat viitata esimerkiksi kimosyövän etäpesäkkeisiin...

Teukka on myös normaalia apaattisemipi, ja vaikka on vapaalla ollu melkein kolme viikkoa ei virtaa ole kertynyt ollenkaan. On haluton liikkumaan tietysti jo jalankin ontumisen takia, mutta muutenkin yleisolemus on väsähtänyt. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin kaikilla Tanelin puolesta, toivotaan että syy selviää ja se on hoidettavissa!

Kuulumisia

Kummasti se aika vain hujahtaa eteenpäin! Päivittelen tähän väliin mahdollisimman tiivistetysti kuluneen 2 kk kuulumiset :)

Ensin omat! Eli pääsin opiskelemaan KyAMKiin terveydenhoitajaksi, koulu alkaakin sitten 19.8. ja hurjalla motivaatiolla ja innolla sitä jo odottelen. Kouluhan sijaitsee Kouvolassa, joten päästiin taas talon etsinnän makuun, ja huomenna mennäänkin Inkeroisista katsomaan yhtä omakotitaloa n. puolen hehtaarin tontilla, ja ensi viikolla yhtä taloa mikä on ehkä sijainniltaan hiukan huonompi, mutta hevostalli löytyy pihasta.

Teukan jalkaongelmista: vasemman takajalan kinnerpatti ja rustopiikki ongelman kanssa ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan! Hevonen on pidetty ahkerasti liikkeessä sen voinnin mukaisesti. Aluksi tehtiin pariviikkoa ihan vain pitkiä käyntilenkkejä, sen jälkeen alettiin lisäämään lyhyitä ravihölkkäpätkiä. Ensimmäisen kuukauden aikana vauhtia lisätessä jouduttiin pariin kertamaan ottamaan useampia käyntipäiviä jalan reagoidessa kovempaan liikutukseen. Nyt on ollut maastossa täysin puhdas kovempienkin lenkkien jälkeen. Kentälle ollaan palailtu n. kuukauden ajan pikku hiljaa, kerran-pari viikossa ja mahdollisimman suoralla uralla vain. Aluksi ontui jalkaa vasemman kierroksen kaarteissa, kunnes vertyi kunnolla. Kysymys oli ilmeisesti siis vain nivelen jäykkyydestä. Viimeaikoina ei ole ontunut enää edes "kylmiltään", hienoa!!! :) Varovaisesti kuitenkin etenen, en halua enää ottaa takapakkia. Tosin tielle on sitten sattunut muuta kolhua ja ruhjetta väärissä paikoissa väärään aikaan, ja tällä hetkellä odotellaan toisen etujalan rauhoittumista... Todennäköisesti laitumella jotain hurjastellut, lapa oli aivan tukossa ja jumissa. Toivottavasti päästään pian taas treenaamaan, Teukan ratsastettavuus on kärsinyt todella paljon tämän "humputtelu"jakson aikana, ja se on taas ihan mielettömän hankala kentällä... Hiljaa hyvä tulee, ja lasketaan taas sataan ja miljoonaan ja hengitetään syvään... :D

Lisäksi tein raskaan päätöksen mummotamman jatkosta. Sen kintereet kun ovat jo todella heikossa kunnossa, päätin päästää sen vihreämmille niityille kunhan laitumet on syöty. Tälläisenä sen haluankin muistaa, pirteänä dynamiittipötkönä jota eivät vielä kivut hidasta. On kuitenkin parina talvena mennyt koko ajan huonommaksi, joten en halua päästää sitä siihen pisteeseen ettei kivuiltaan enää halua liikkua. Eilen päästeltiin maastossa menemään tuhatta ja sataa, ei taida minulle tuosta hevosesta jäädä muuta kuin hyviä muistoja <3 On ylipäätään ihmeellistä, että tuolla rakenteella ja niillä jaloilla on selvinnyt 20-vuotiaaksi. Mutta jokaisesta hetkestä olen kiitollinen, ja elo-syyskuun vaihteessa pääsee Lippe "oikean" omistajansa Katariinan luokse pilvien yläpuolelle. Minä jään muistelemaan ja kiittelemään heitä kumpaakin hymyssä suin :)

Klinikkareissun tuloksia

Käytiin siis noin viikko sitten Kouvolan Hevosklinikalla selvittelemässä Teukan ontumista. Lastaus sujui ongelmitta, ruuna mielellään ottaa aina vähän mietintäaikaa ennen koppiin astelua mutta lopuksi kävelee kuitenkin nätisti kyytiin. Matkustaa myös hiljaa ja nätisti. Klinikan pihalla meinasi poikaa vähän jännittää, rauhoittui sitten, mutta koko ajan jaksoi kyllä kiljua kavereiden perään. Kuvia laitan tästä yhteydestä sitten kun kone ne suostuu tänne lataamaan...

Teukan ontuminen tosiaan näkyi takajalkojen epäsymmetrisenä liikkeenä, ei siis ollut mitenkään suoranaista kolmijalkaisuutta. Käynnissä täysin puhdas, ravissa epäpuhdas ja laukassa ajoittain epäpuhdas. Nestettä ilmaantui tähän jalkaan (eli vasen takajalka) hiukan vuohiskuopan yläpuolelle, tavallaan vuohisluuta vasten. Vaikka liikkeen epäsymmetrisyys näkyi hyvin myös kintereen liikkeessä, olin ajatellut vaivan paikantuvan tuon nesteen takia sinne vuohisen/kavion alueelle.

Eläinlääkäri katseli hevosen liikettä pihalla, kun pari kertaa juoksin sen kanssa edestakaisin. Sen jälkeen juoksutin vielä liinassa ympyrällä molempiin suuntiin, ja tämän jälkeen menimme sisälle tutkimustiloihin. Päädyttiin sitten röntgenkuvaamaan molemmat kintereet, ja vasemmasta se vaiva sitten löytyi. Lisäksi tuon nesteilyn vuoksi ultrattiin vasen vuohinen. Näiden lausunto sanoo näin:

"Vtj:n kintereessä alimman nivelraon etupinnalla osteofyytti eli rustoinen piikki, keskimmäisessä nivelraossa ahtautta ja aktiivisuutta (kinnerpattimuutoksia). Uä-tutkimus vtj vuohisjännetupen alue: vuohisjännetuppi kohtalaisen täyttyyt, mutta jännetupen neste kirkasta, koukistajajänteet + hankositeen haarat siistit."

Itsekin nuo röntgenkuvien löydökset katsoin paikanpäällä, ja tosiaan ovat onneksi vielä (ja todennäköisesti jatkossakin) melko pieniä, mutta kuitenkin vaivaa aiheuttavia. Hoidoksi saatiin 12 päivän Equioxx kipulääkitys ja 4-6 viikkoa pelkkää maastoilua, joista ensimmäinen viikko pelkkää käyntiä. Myös jännetuppien aluetta hoidetaan manuaalisesti hieromalla, ja laittamalla linimenttiä ja lämpökääreet yöksi. Tilasin myös Back on Track -kinnersuojat.

Mikäli tämän kuukauden sairasajan jälkeen hevonen liikkuu puhtaasti, on meillä hyvät todennäköisyydet jatkaa valmentautumista ja tähdätä kisoja kohti (eläinlääkärin sanoin). Ohjelmistoon tarvitaan vain huomattavasti enemmän maastoilua ja "kokoamatonta" liikkumista, tasapainossa koulutreenin ohella. Luulen kuitenkin, että olemme tulleet siinä mielessä tavoitteidemme päähän, että piaffen ja passagen, laukkapiruettien ym. todella kokoavien liikkeiden hiominen saadaan suosiolla unohtaa (ei sillä että ne nytkään sujuisivat, hevonen osaa ne mutta minä en! :D). Täytyy keskittyä niihin osa-alueisiin jotka jo jotenkin hallussa ovat ja hioa niitä viimeisen päälle.

Fiilikset ovat kaikinpuolin todella harmistuneet. Tämän yhteisenä aikanamme tapahtuneen edistyksen ansiosta alkoi minulla olla toiveet ja tavoitteet kotikenttiä korkeammalla. Olen aina myös ajatellut, että mikäli Teukasta ei ole siihen tarkoitukseen mihin sen olen ostanut, niin myyn sen. Tällä hetkellä olen kuitenkin jopa niin haksahtanut tuohon otukseen, että olisin valmis vaihtamaan kouluratsastuksen rentoon western-hölkkäilyyn. Olen jo tallikavereillekin luonut kauhukuvia siitä, kuinka me Teukan kanssa kiidetään tonttia pitkin, minulla stetson päässä ja lasso kädessä viuhuen kiljuen samalla JIIIIHAAAAA! :D Se voisi olla jopa hauska harrastus. Pelotella muita ja lassota puita ja postilaatikoita ;)

Voi olla, että oma kehitykseni tyssää hyvinkin tähän mikäli Teukka ei siis treenaamista enää kestäkkään. Paljon olen viimeisen viikon aikana punninnut asioita päässäni, mutta en usko pystyväni luopumaan tuosta muulista. Kaikki muutkin eläimet on otettu sillä periaatteella, että ne ovat perheenjäseniä ja ne hoidetaan loppuun asti ja pilkun tarkasti. Miksen siis niin tekisi Teukankin kohdalla? Todella toivon, että vielä päästään treenaamaan, mutta mikäli ei päästä ja Teukka viihtyy kevyemmälläkin liikunnalla (voi olla että ei), niin eihän se kai muu auta kuin alkaa shoppailemaan bootseja ja lännensatulaa... ;)

Pari seuraavaa kuukautta näyttävät meidän tulevaisuuden suunnan, nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin meidän puolesta!

HUOMIO HUOMIO! Jos jollain on kokemusta kinnervaivaisesta hevosesta, niin kuulen ilomielin tarinoita aina diagnoosista nykytilanteeseen. KIITOS! :)

Sairaslomalaiset

Molemmat hepsut ovat tällä hetkellä kevyellä liikuttelulla. Mummelilla on selkä kipeytynyt satulan vuoksi. Satula on jo topattu uusiksi, mutta ennen sen sisäänajoa on parempi antaa selän vähän huilia ensin. Virtaa kuitenkin kerääntyy helposti, joten liinassa juoksuttamisen lisäksi olenkin aina välillä päästänyt mummon juoksemaan irtona kentällä. Eilen kyhäsin pienen irtohypytyskujan, jonka päässä oli jopa 20cm korkea este ;) Sai kummasti Lippe vauhtia itseensä ja kuumui kunnolla! :D Täytyyhän se vanhakin virkeänä pitää...

Hurja korkeushyppykilpailu!!!

Ja sitten armaaseen Taneli-poniin... Ontumisen syy paikantui vasempaan takajalkaan, ja sen vuohiskuopasta löytyi vähän nestettä. Oli viikon pelkällä taluttelulla, toissapäivänä annettiin päästellä höyryt irtona kentällä ja katsottiin miten jalka reagoi. Adrenaliinipurkauksessa ontumista tai epäpuhtautta ei ollut havaittavissa, mutta hevosen rauhoittuessa epäpuhtaus oli hetkittäin todella näkyvää. Kuitenkin kokonaisuudessaan hevonen oli paljon parempi eikä ontunut niin pahasti kuin viikko sitten, lepo on siis auttanut. Eilen vielä liinan päässä ravautin muutaman kierroksen verran molempiin suuntiin, jotta näkisin kohtalaisen villin irtojuoksutuksen vaikutuksen. Teukka oli todella huomaamattomasti EP, ja lisäksi nestettä vuohiskuopassa oli huomattavasti vähemmän. Positiivista! Klinikka-aika tarkempia tutkimuksia varten on varattu torstaille 2.5., sitä odotellessa jatketaan taluttelulinjalla.

Pirteä, hiekkakylvyn ottanut saikkulainen

Tykkään itse blogeista, joissa on paljon kuvia. Siispä laittelen tähän muutamia vanhoja kuvia, laatu ei valitettavasti päätä huimaa, mutta onpahan jotain töllöteltävää :)

Teukkaa kokeilemassa Lappeenrannassa syksy 2011

Valmennus Lipen kanssa, kesä 2012

Taneli kotiutumassa 2011

Ja minä ottamassa edellistä kuvaa! :D

Jos jotain hyvää, niin huonoakin

Kevät tuli, lumet sulaa, vihdoin mielettömän hyvä pohja treenata... Ja tadaa, Teukka ontuu!! Josko on sitten kevättä rinnassaan rällännyt tarhassa ja venäyttänyt jonkun takaliston lihaksen, jaloista kun ei suoraan mitään poikkeavaa löytynyt ja ontuminen oli vähän erikoista.

No, eilen sitten irtojuoksutin mummelia kentällä. Ajattelin, että otetaan sellainen rauhallinen hölkkä, mummeli ajatteli toisin. Alku meni ihan rauhallisesti, mutta yht'äkkiä se sai jonkun energiapiikin ja kaahasi täyttä kiitoa ympäri kenttää samalla pukitellen. Siinä meillä vanhus, juu-u.... Talutin lopuksi pitkän aikaa ja tallissa venyttelin heppaa huolellisesti.

Irtojuoksutuksen jälkeen, molemmat aika märkinä

Teukkaa sitten taluttelin n. 30min loimi niskassa, kentällä ja pihaa ympäri. Laitoin sille myös pitkästä aikaa karsinaan suolakiven, että on vähän enemmän tekemistä tässä lomailun seassa. Heittelin myös pihalta kaadettujen puiden jäljiltä olevia havunoksia heposten yhteiseen tarhaan operoitavaksi :)

Suolakivi naminam

Vähän vanhempi hipsuttelu kuva, kankien harjoittelua. Kuvannut Irina Suihkonen.