Pahin mahdollinen lopputulos

Sanotaan, että ihmiselle annetaan vain sen verran taakkaa kannettavaksi, kuin hän jaksaa kantaa. Tämä hetki on kyllä sellainen, että tekisi mieli haistattaa pitkät tuonkin älyttömyyden möläyttäjälle.

Eilen siis käytiin klinikalla, ja aika levollisin mielin sinne lähdin. Teukka oli syönyt pari päivää Finadynea (??), ja ontuminen oli loppunut lähes kokonaan. Ajattelin, että joku pikkuvika sieltä löytyy, ehkä me vielä pärjättäisiin sairaskengityksen tai jonkun muun kikan avulla. Vaan toisin kävi. Uutiset olivat niin musertavia, että ne kai upposivat kunnolla tajuntaani vasta tänään.

Yritän tässä saada jotenkin sulateltua tietoa siitä, ettei minulla syyskuussa ole enää yhtään hevosta. Ei rakasta ensimmäistä hevostani Lippeä, joka on opettanut minulle huomattavan määrän hevosen omistamisesta. Jokaisen hevosihmisen kohdalle pitäisi mielestäni osua elämänsä aikana yksi Lippe. Siinä on hevonen, joka palkitsee ihmisensä saamastaan ajasta ja huomiosta, toimii kuin ajatuksella. Lipen tilanne on ollut tiedossa aina, että jonakin päivänä se pääsee vihreämmille laitumille kun kunto alkaa näyttää siltä ettei ensi talvesta enää kivuitta selvitä. Se ajankohta sattui sitten tähän syksyyn. Yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä on ollut päättää toisen elävän olennon elämästä ja kuolemasta, mutta vihdoin sain päätöksen tehtyä Mummelin eduksi. Olen koko ajan ajatellut, että mitenhän selviän menetyksestä, mutta onhan minulla onneksi vielä Teukka. No, eipä ole...

Teukan etujalkojen röntgenkuvia katsellessa pyöri mielessäni kysymys, että miten helvetissä tuo hevonen ontuu vasta nyt?! Röntgenkuvista näki sokeakin, että nyt ollaan niin pahassa liemessä ettei tästä mihinkään päästä. Kuvista näkyi todella hurjaa nivelrikkoa, ja toisessa etujalassa oli sädeluun ohessa aivan valtava irtopala jota nyt ilmeisesti ontui. Ajatukset kävivät melkoisen tyhjäkäynnillä, mutta lääkärin kertoessa kuntoutusennusteen epätoivoisuuden, osasin kuitenkin tehdä päätöksen ettei hoitoja aloiteta. Tilanne kun hoidoista huolimatta tulisi vielä räjähtämään käsiin. Niinpä pakkasimme nallekarhuni traileriin ja suuntasimme kotiin.

Nyt minun täytyisi siis päästää irti myös rakkaasta Tanelistani. Kaikesta raivostuttavuudestaan huolimatta on se aivan mielettömän symppis persoona. Sellainen halinalle, jonka voisi ottaa sohvalle kainaloon katselemaan leffaa. Teukka on antanut minulle niin paljon, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea. Uskollinen valkoinen mammutti, joka on kiltisti minua kuljettanut ympäriinsä ja huumorimiehenä keksinyt aina jotakin ylimääräistä mielenvirkistystä. Tästä tilanteesta huolimatta hymy nousee väkisinkin naamalle, kun mietiskelen yhteistä aikaa Tanelin kanssa. Mutta nyt alle kahden vuoden yhteisen ajan jälkeen minulta riistetään Tanelikin...

Joten tässä sitä nyt ollaan. Olotila vaihtelee mustasta huumorista hysteeriseen paniikkiin. Tottakai ymmärrän sen, ettei mitään ole tehtävissä ja paniikki on turhaa, voin vain antaa Teukalle kivuttomat viimeiset viikot. Tällä hetkellä kuitenkin ajatus menetyksestä on sietämätön, enkä millään haluaisi taipua tilanteen tahtoon. Voisin vain kiljua kurkkusuorana ja pitää väkisin kiinni tästä kaikesta. En pysty ymmärtämään, että mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni taas tämänkin iskun vasten kasvoja. Mutta tätähän se elämä näköjään on, kaikkeen ei pysty varautumaan ja asioista pitää selvitä tilanne kerrallaan.

Ehkä tässäkin asiassa auttaa aika. Silti en halua suostua tähän. En, en, EN! Minun rakkaat hevoset <3

Epätoivo

Tästä päivästä eteenpäin kruunaan Tanelin viralliseksi epäonnen kuninkaaksi.

2,5 viikkoa sitten Taneli sai kranio-sakraalihoitoa ja uudet kengät jalkaan, jonka jälkeen sai sitten päivän-pari nauttia vain laitsalla lomailusta. No, seuraavalla kerralla laitsalta tulikin sitte varsin könkkä hevonen... Aluksi oli vain vähän jäykän oloinen, joten ajattelin lähteä kevyelle maastolle sitä verryttelemään. Selkään kun nousin, niin Teukka kuitekin ontui epämääräisesti vasenta etujalkaansa. Ei siis jatkuvasti, vaan maaston vaihtussa kovasta pehmeään tai toisinpäin, yllättävien kuoppien/korkeuserojen sattuessa kohdalle jne. Päästin sitten kentälle hetkeksi irti, jotta näkisin kunnolla miten liikkuu. Ravia en antanut ottaa kuin muutaman askeleen, oli niin "jalaton".

Ensimmäinen visio asiasta oli, että kyseessä olisi joku "laidunkolhu" ruunapoppoon leikeistä, kun ei mistään kohtaa jalkaa löytynyt ruhjeita, nestettä tai kuumotusta. Lapa tuntui olevan hieman nestettä/turvotusta kerännyt. Jatkosuunnitelmana oli kävellä muutama päivä maastakäsin ja katsoa häviääkö itsekseen. Vaiva tuntuikin jo helpottavan, mutta parin päivän kuluttua sama epämääräinen ontuminen jatkui. Nyt hevonen on ollut siis pelkästää laitumella ja pienellä taluttelulla 2,5 vkoa, välillä olen kentälle laskenut vapaana, jotta näkisin miten se liikkuu. Eläinlääkärikin katsomassa, eikä löytänyt päällisin puolin mitään vikaa. Lähdettiin liikenteeseen kipulääkekuurilla (Metacam), josko lavassa olisi joku lihasvaurio tai tulehdus. Kuurilla ei ollu mitään vaikutusta koko asiaan, joten nyt sitten uudestaan soittelemaan lekuria... Koska ontuminen ajoittui heti kengityksen ja hvoshierojan käynnin jälkeisiin päiviin tarkastettiin myös, että kengitys on kyllä täysin kunnossa, ja hieroja tarkasti lavan alueen eikä sieltä jumeja tai muutakaan löytänyt.

Ja jos joku erehtyy kuvittelemaan, että tässä olisi vaivaa kerrakseen niin ehei.... lisäksi Teukalla on muuttunut jouhien juuret kirkkaan keltaisiksi (johon ei eläinlääkäri osannut syytä sano). Koutsien (Jenni ja Outi) kanssa tarkemmin syynätessä havaittiin myös silmämunien kellertävän, sekä kyljistä löytyi molemmin puolin nälkäkuoppien edestä omituiset kyhmyrykelmät, toisella puolella hiukan suuremmat. Kovasti on asiaa googleteltu, eikä ihan selkeää linjaa ole löytynyt. Voihan se olla monesta erisyystä oireileva, tuo keltaisuus viittaisi maksaan, ja kyhmyt voisivat viitata esimerkiksi kimosyövän etäpesäkkeisiin...

Teukka on myös normaalia apaattisemipi, ja vaikka on vapaalla ollu melkein kolme viikkoa ei virtaa ole kertynyt ollenkaan. On haluton liikkumaan tietysti jo jalankin ontumisen takia, mutta muutenkin yleisolemus on väsähtänyt. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin kaikilla Tanelin puolesta, toivotaan että syy selviää ja se on hoidettavissa!

Kuulumisia

Kummasti se aika vain hujahtaa eteenpäin! Päivittelen tähän väliin mahdollisimman tiivistetysti kuluneen 2 kk kuulumiset :)

Ensin omat! Eli pääsin opiskelemaan KyAMKiin terveydenhoitajaksi, koulu alkaakin sitten 19.8. ja hurjalla motivaatiolla ja innolla sitä jo odottelen. Kouluhan sijaitsee Kouvolassa, joten päästiin taas talon etsinnän makuun, ja huomenna mennäänkin Inkeroisista katsomaan yhtä omakotitaloa n. puolen hehtaarin tontilla, ja ensi viikolla yhtä taloa mikä on ehkä sijainniltaan hiukan huonompi, mutta hevostalli löytyy pihasta.

Teukan jalkaongelmista: vasemman takajalan kinnerpatti ja rustopiikki ongelman kanssa ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan! Hevonen on pidetty ahkerasti liikkeessä sen voinnin mukaisesti. Aluksi tehtiin pariviikkoa ihan vain pitkiä käyntilenkkejä, sen jälkeen alettiin lisäämään lyhyitä ravihölkkäpätkiä. Ensimmäisen kuukauden aikana vauhtia lisätessä jouduttiin pariin kertamaan ottamaan useampia käyntipäiviä jalan reagoidessa kovempaan liikutukseen. Nyt on ollut maastossa täysin puhdas kovempienkin lenkkien jälkeen. Kentälle ollaan palailtu n. kuukauden ajan pikku hiljaa, kerran-pari viikossa ja mahdollisimman suoralla uralla vain. Aluksi ontui jalkaa vasemman kierroksen kaarteissa, kunnes vertyi kunnolla. Kysymys oli ilmeisesti siis vain nivelen jäykkyydestä. Viimeaikoina ei ole ontunut enää edes "kylmiltään", hienoa!!! :) Varovaisesti kuitenkin etenen, en halua enää ottaa takapakkia. Tosin tielle on sitten sattunut muuta kolhua ja ruhjetta väärissä paikoissa väärään aikaan, ja tällä hetkellä odotellaan toisen etujalan rauhoittumista... Todennäköisesti laitumella jotain hurjastellut, lapa oli aivan tukossa ja jumissa. Toivottavasti päästään pian taas treenaamaan, Teukan ratsastettavuus on kärsinyt todella paljon tämän "humputtelu"jakson aikana, ja se on taas ihan mielettömän hankala kentällä... Hiljaa hyvä tulee, ja lasketaan taas sataan ja miljoonaan ja hengitetään syvään... :D

Lisäksi tein raskaan päätöksen mummotamman jatkosta. Sen kintereet kun ovat jo todella heikossa kunnossa, päätin päästää sen vihreämmille niityille kunhan laitumet on syöty. Tälläisenä sen haluankin muistaa, pirteänä dynamiittipötkönä jota eivät vielä kivut hidasta. On kuitenkin parina talvena mennyt koko ajan huonommaksi, joten en halua päästää sitä siihen pisteeseen ettei kivuiltaan enää halua liikkua. Eilen päästeltiin maastossa menemään tuhatta ja sataa, ei taida minulle tuosta hevosesta jäädä muuta kuin hyviä muistoja <3 On ylipäätään ihmeellistä, että tuolla rakenteella ja niillä jaloilla on selvinnyt 20-vuotiaaksi. Mutta jokaisesta hetkestä olen kiitollinen, ja elo-syyskuun vaihteessa pääsee Lippe "oikean" omistajansa Katariinan luokse pilvien yläpuolelle. Minä jään muistelemaan ja kiittelemään heitä kumpaakin hymyssä suin :)