Pahin mahdollinen lopputulos

Sanotaan, että ihmiselle annetaan vain sen verran taakkaa kannettavaksi, kuin hän jaksaa kantaa. Tämä hetki on kyllä sellainen, että tekisi mieli haistattaa pitkät tuonkin älyttömyyden möläyttäjälle.

Eilen siis käytiin klinikalla, ja aika levollisin mielin sinne lähdin. Teukka oli syönyt pari päivää Finadynea (??), ja ontuminen oli loppunut lähes kokonaan. Ajattelin, että joku pikkuvika sieltä löytyy, ehkä me vielä pärjättäisiin sairaskengityksen tai jonkun muun kikan avulla. Vaan toisin kävi. Uutiset olivat niin musertavia, että ne kai upposivat kunnolla tajuntaani vasta tänään.

Yritän tässä saada jotenkin sulateltua tietoa siitä, ettei minulla syyskuussa ole enää yhtään hevosta. Ei rakasta ensimmäistä hevostani Lippeä, joka on opettanut minulle huomattavan määrän hevosen omistamisesta. Jokaisen hevosihmisen kohdalle pitäisi mielestäni osua elämänsä aikana yksi Lippe. Siinä on hevonen, joka palkitsee ihmisensä saamastaan ajasta ja huomiosta, toimii kuin ajatuksella. Lipen tilanne on ollut tiedossa aina, että jonakin päivänä se pääsee vihreämmille laitumille kun kunto alkaa näyttää siltä ettei ensi talvesta enää kivuitta selvitä. Se ajankohta sattui sitten tähän syksyyn. Yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä on ollut päättää toisen elävän olennon elämästä ja kuolemasta, mutta vihdoin sain päätöksen tehtyä Mummelin eduksi. Olen koko ajan ajatellut, että mitenhän selviän menetyksestä, mutta onhan minulla onneksi vielä Teukka. No, eipä ole...

Teukan etujalkojen röntgenkuvia katsellessa pyöri mielessäni kysymys, että miten helvetissä tuo hevonen ontuu vasta nyt?! Röntgenkuvista näki sokeakin, että nyt ollaan niin pahassa liemessä ettei tästä mihinkään päästä. Kuvista näkyi todella hurjaa nivelrikkoa, ja toisessa etujalassa oli sädeluun ohessa aivan valtava irtopala jota nyt ilmeisesti ontui. Ajatukset kävivät melkoisen tyhjäkäynnillä, mutta lääkärin kertoessa kuntoutusennusteen epätoivoisuuden, osasin kuitenkin tehdä päätöksen ettei hoitoja aloiteta. Tilanne kun hoidoista huolimatta tulisi vielä räjähtämään käsiin. Niinpä pakkasimme nallekarhuni traileriin ja suuntasimme kotiin.

Nyt minun täytyisi siis päästää irti myös rakkaasta Tanelistani. Kaikesta raivostuttavuudestaan huolimatta on se aivan mielettömän symppis persoona. Sellainen halinalle, jonka voisi ottaa sohvalle kainaloon katselemaan leffaa. Teukka on antanut minulle niin paljon, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea. Uskollinen valkoinen mammutti, joka on kiltisti minua kuljettanut ympäriinsä ja huumorimiehenä keksinyt aina jotakin ylimääräistä mielenvirkistystä. Tästä tilanteesta huolimatta hymy nousee väkisinkin naamalle, kun mietiskelen yhteistä aikaa Tanelin kanssa. Mutta nyt alle kahden vuoden yhteisen ajan jälkeen minulta riistetään Tanelikin...

Joten tässä sitä nyt ollaan. Olotila vaihtelee mustasta huumorista hysteeriseen paniikkiin. Tottakai ymmärrän sen, ettei mitään ole tehtävissä ja paniikki on turhaa, voin vain antaa Teukalle kivuttomat viimeiset viikot. Tällä hetkellä kuitenkin ajatus menetyksestä on sietämätön, enkä millään haluaisi taipua tilanteen tahtoon. Voisin vain kiljua kurkkusuorana ja pitää väkisin kiinni tästä kaikesta. En pysty ymmärtämään, että mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni taas tämänkin iskun vasten kasvoja. Mutta tätähän se elämä näköjään on, kaikkeen ei pysty varautumaan ja asioista pitää selvitä tilanne kerrallaan.

Ehkä tässäkin asiassa auttaa aika. Silti en halua suostua tähän. En, en, EN! Minun rakkaat hevoset <3

Epätoivo

Tästä päivästä eteenpäin kruunaan Tanelin viralliseksi epäonnen kuninkaaksi.

2,5 viikkoa sitten Taneli sai kranio-sakraalihoitoa ja uudet kengät jalkaan, jonka jälkeen sai sitten päivän-pari nauttia vain laitsalla lomailusta. No, seuraavalla kerralla laitsalta tulikin sitte varsin könkkä hevonen... Aluksi oli vain vähän jäykän oloinen, joten ajattelin lähteä kevyelle maastolle sitä verryttelemään. Selkään kun nousin, niin Teukka kuitekin ontui epämääräisesti vasenta etujalkaansa. Ei siis jatkuvasti, vaan maaston vaihtussa kovasta pehmeään tai toisinpäin, yllättävien kuoppien/korkeuserojen sattuessa kohdalle jne. Päästin sitten kentälle hetkeksi irti, jotta näkisin kunnolla miten liikkuu. Ravia en antanut ottaa kuin muutaman askeleen, oli niin "jalaton".

Ensimmäinen visio asiasta oli, että kyseessä olisi joku "laidunkolhu" ruunapoppoon leikeistä, kun ei mistään kohtaa jalkaa löytynyt ruhjeita, nestettä tai kuumotusta. Lapa tuntui olevan hieman nestettä/turvotusta kerännyt. Jatkosuunnitelmana oli kävellä muutama päivä maastakäsin ja katsoa häviääkö itsekseen. Vaiva tuntuikin jo helpottavan, mutta parin päivän kuluttua sama epämääräinen ontuminen jatkui. Nyt hevonen on ollut siis pelkästää laitumella ja pienellä taluttelulla 2,5 vkoa, välillä olen kentälle laskenut vapaana, jotta näkisin miten se liikkuu. Eläinlääkärikin katsomassa, eikä löytänyt päällisin puolin mitään vikaa. Lähdettiin liikenteeseen kipulääkekuurilla (Metacam), josko lavassa olisi joku lihasvaurio tai tulehdus. Kuurilla ei ollu mitään vaikutusta koko asiaan, joten nyt sitten uudestaan soittelemaan lekuria... Koska ontuminen ajoittui heti kengityksen ja hvoshierojan käynnin jälkeisiin päiviin tarkastettiin myös, että kengitys on kyllä täysin kunnossa, ja hieroja tarkasti lavan alueen eikä sieltä jumeja tai muutakaan löytänyt.

Ja jos joku erehtyy kuvittelemaan, että tässä olisi vaivaa kerrakseen niin ehei.... lisäksi Teukalla on muuttunut jouhien juuret kirkkaan keltaisiksi (johon ei eläinlääkäri osannut syytä sano). Koutsien (Jenni ja Outi) kanssa tarkemmin syynätessä havaittiin myös silmämunien kellertävän, sekä kyljistä löytyi molemmin puolin nälkäkuoppien edestä omituiset kyhmyrykelmät, toisella puolella hiukan suuremmat. Kovasti on asiaa googleteltu, eikä ihan selkeää linjaa ole löytynyt. Voihan se olla monesta erisyystä oireileva, tuo keltaisuus viittaisi maksaan, ja kyhmyt voisivat viitata esimerkiksi kimosyövän etäpesäkkeisiin...

Teukka on myös normaalia apaattisemipi, ja vaikka on vapaalla ollu melkein kolme viikkoa ei virtaa ole kertynyt ollenkaan. On haluton liikkumaan tietysti jo jalankin ontumisen takia, mutta muutenkin yleisolemus on väsähtänyt. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin kaikilla Tanelin puolesta, toivotaan että syy selviää ja se on hoidettavissa!

Kuulumisia

Kummasti se aika vain hujahtaa eteenpäin! Päivittelen tähän väliin mahdollisimman tiivistetysti kuluneen 2 kk kuulumiset :)

Ensin omat! Eli pääsin opiskelemaan KyAMKiin terveydenhoitajaksi, koulu alkaakin sitten 19.8. ja hurjalla motivaatiolla ja innolla sitä jo odottelen. Kouluhan sijaitsee Kouvolassa, joten päästiin taas talon etsinnän makuun, ja huomenna mennäänkin Inkeroisista katsomaan yhtä omakotitaloa n. puolen hehtaarin tontilla, ja ensi viikolla yhtä taloa mikä on ehkä sijainniltaan hiukan huonompi, mutta hevostalli löytyy pihasta.

Teukan jalkaongelmista: vasemman takajalan kinnerpatti ja rustopiikki ongelman kanssa ollaan menty huomattavasti parempaan suuntaan! Hevonen on pidetty ahkerasti liikkeessä sen voinnin mukaisesti. Aluksi tehtiin pariviikkoa ihan vain pitkiä käyntilenkkejä, sen jälkeen alettiin lisäämään lyhyitä ravihölkkäpätkiä. Ensimmäisen kuukauden aikana vauhtia lisätessä jouduttiin pariin kertamaan ottamaan useampia käyntipäiviä jalan reagoidessa kovempaan liikutukseen. Nyt on ollut maastossa täysin puhdas kovempienkin lenkkien jälkeen. Kentälle ollaan palailtu n. kuukauden ajan pikku hiljaa, kerran-pari viikossa ja mahdollisimman suoralla uralla vain. Aluksi ontui jalkaa vasemman kierroksen kaarteissa, kunnes vertyi kunnolla. Kysymys oli ilmeisesti siis vain nivelen jäykkyydestä. Viimeaikoina ei ole ontunut enää edes "kylmiltään", hienoa!!! :) Varovaisesti kuitenkin etenen, en halua enää ottaa takapakkia. Tosin tielle on sitten sattunut muuta kolhua ja ruhjetta väärissä paikoissa väärään aikaan, ja tällä hetkellä odotellaan toisen etujalan rauhoittumista... Todennäköisesti laitumella jotain hurjastellut, lapa oli aivan tukossa ja jumissa. Toivottavasti päästään pian taas treenaamaan, Teukan ratsastettavuus on kärsinyt todella paljon tämän "humputtelu"jakson aikana, ja se on taas ihan mielettömän hankala kentällä... Hiljaa hyvä tulee, ja lasketaan taas sataan ja miljoonaan ja hengitetään syvään... :D

Lisäksi tein raskaan päätöksen mummotamman jatkosta. Sen kintereet kun ovat jo todella heikossa kunnossa, päätin päästää sen vihreämmille niityille kunhan laitumet on syöty. Tälläisenä sen haluankin muistaa, pirteänä dynamiittipötkönä jota eivät vielä kivut hidasta. On kuitenkin parina talvena mennyt koko ajan huonommaksi, joten en halua päästää sitä siihen pisteeseen ettei kivuiltaan enää halua liikkua. Eilen päästeltiin maastossa menemään tuhatta ja sataa, ei taida minulle tuosta hevosesta jäädä muuta kuin hyviä muistoja <3 On ylipäätään ihmeellistä, että tuolla rakenteella ja niillä jaloilla on selvinnyt 20-vuotiaaksi. Mutta jokaisesta hetkestä olen kiitollinen, ja elo-syyskuun vaihteessa pääsee Lippe "oikean" omistajansa Katariinan luokse pilvien yläpuolelle. Minä jään muistelemaan ja kiittelemään heitä kumpaakin hymyssä suin :)

Klinikkareissun tuloksia

Käytiin siis noin viikko sitten Kouvolan Hevosklinikalla selvittelemässä Teukan ontumista. Lastaus sujui ongelmitta, ruuna mielellään ottaa aina vähän mietintäaikaa ennen koppiin astelua mutta lopuksi kävelee kuitenkin nätisti kyytiin. Matkustaa myös hiljaa ja nätisti. Klinikan pihalla meinasi poikaa vähän jännittää, rauhoittui sitten, mutta koko ajan jaksoi kyllä kiljua kavereiden perään. Kuvia laitan tästä yhteydestä sitten kun kone ne suostuu tänne lataamaan...

Teukan ontuminen tosiaan näkyi takajalkojen epäsymmetrisenä liikkeenä, ei siis ollut mitenkään suoranaista kolmijalkaisuutta. Käynnissä täysin puhdas, ravissa epäpuhdas ja laukassa ajoittain epäpuhdas. Nestettä ilmaantui tähän jalkaan (eli vasen takajalka) hiukan vuohiskuopan yläpuolelle, tavallaan vuohisluuta vasten. Vaikka liikkeen epäsymmetrisyys näkyi hyvin myös kintereen liikkeessä, olin ajatellut vaivan paikantuvan tuon nesteen takia sinne vuohisen/kavion alueelle.

Eläinlääkäri katseli hevosen liikettä pihalla, kun pari kertaa juoksin sen kanssa edestakaisin. Sen jälkeen juoksutin vielä liinassa ympyrällä molempiin suuntiin, ja tämän jälkeen menimme sisälle tutkimustiloihin. Päädyttiin sitten röntgenkuvaamaan molemmat kintereet, ja vasemmasta se vaiva sitten löytyi. Lisäksi tuon nesteilyn vuoksi ultrattiin vasen vuohinen. Näiden lausunto sanoo näin:

"Vtj:n kintereessä alimman nivelraon etupinnalla osteofyytti eli rustoinen piikki, keskimmäisessä nivelraossa ahtautta ja aktiivisuutta (kinnerpattimuutoksia). Uä-tutkimus vtj vuohisjännetupen alue: vuohisjännetuppi kohtalaisen täyttyyt, mutta jännetupen neste kirkasta, koukistajajänteet + hankositeen haarat siistit."

Itsekin nuo röntgenkuvien löydökset katsoin paikanpäällä, ja tosiaan ovat onneksi vielä (ja todennäköisesti jatkossakin) melko pieniä, mutta kuitenkin vaivaa aiheuttavia. Hoidoksi saatiin 12 päivän Equioxx kipulääkitys ja 4-6 viikkoa pelkkää maastoilua, joista ensimmäinen viikko pelkkää käyntiä. Myös jännetuppien aluetta hoidetaan manuaalisesti hieromalla, ja laittamalla linimenttiä ja lämpökääreet yöksi. Tilasin myös Back on Track -kinnersuojat.

Mikäli tämän kuukauden sairasajan jälkeen hevonen liikkuu puhtaasti, on meillä hyvät todennäköisyydet jatkaa valmentautumista ja tähdätä kisoja kohti (eläinlääkärin sanoin). Ohjelmistoon tarvitaan vain huomattavasti enemmän maastoilua ja "kokoamatonta" liikkumista, tasapainossa koulutreenin ohella. Luulen kuitenkin, että olemme tulleet siinä mielessä tavoitteidemme päähän, että piaffen ja passagen, laukkapiruettien ym. todella kokoavien liikkeiden hiominen saadaan suosiolla unohtaa (ei sillä että ne nytkään sujuisivat, hevonen osaa ne mutta minä en! :D). Täytyy keskittyä niihin osa-alueisiin jotka jo jotenkin hallussa ovat ja hioa niitä viimeisen päälle.

Fiilikset ovat kaikinpuolin todella harmistuneet. Tämän yhteisenä aikanamme tapahtuneen edistyksen ansiosta alkoi minulla olla toiveet ja tavoitteet kotikenttiä korkeammalla. Olen aina myös ajatellut, että mikäli Teukasta ei ole siihen tarkoitukseen mihin sen olen ostanut, niin myyn sen. Tällä hetkellä olen kuitenkin jopa niin haksahtanut tuohon otukseen, että olisin valmis vaihtamaan kouluratsastuksen rentoon western-hölkkäilyyn. Olen jo tallikavereillekin luonut kauhukuvia siitä, kuinka me Teukan kanssa kiidetään tonttia pitkin, minulla stetson päässä ja lasso kädessä viuhuen kiljuen samalla JIIIIHAAAAA! :D Se voisi olla jopa hauska harrastus. Pelotella muita ja lassota puita ja postilaatikoita ;)

Voi olla, että oma kehitykseni tyssää hyvinkin tähän mikäli Teukka ei siis treenaamista enää kestäkkään. Paljon olen viimeisen viikon aikana punninnut asioita päässäni, mutta en usko pystyväni luopumaan tuosta muulista. Kaikki muutkin eläimet on otettu sillä periaatteella, että ne ovat perheenjäseniä ja ne hoidetaan loppuun asti ja pilkun tarkasti. Miksen siis niin tekisi Teukankin kohdalla? Todella toivon, että vielä päästään treenaamaan, mutta mikäli ei päästä ja Teukka viihtyy kevyemmälläkin liikunnalla (voi olla että ei), niin eihän se kai muu auta kuin alkaa shoppailemaan bootseja ja lännensatulaa... ;)

Pari seuraavaa kuukautta näyttävät meidän tulevaisuuden suunnan, nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin meidän puolesta!

HUOMIO HUOMIO! Jos jollain on kokemusta kinnervaivaisesta hevosesta, niin kuulen ilomielin tarinoita aina diagnoosista nykytilanteeseen. KIITOS! :)

Sairaslomalaiset

Molemmat hepsut ovat tällä hetkellä kevyellä liikuttelulla. Mummelilla on selkä kipeytynyt satulan vuoksi. Satula on jo topattu uusiksi, mutta ennen sen sisäänajoa on parempi antaa selän vähän huilia ensin. Virtaa kuitenkin kerääntyy helposti, joten liinassa juoksuttamisen lisäksi olenkin aina välillä päästänyt mummon juoksemaan irtona kentällä. Eilen kyhäsin pienen irtohypytyskujan, jonka päässä oli jopa 20cm korkea este ;) Sai kummasti Lippe vauhtia itseensä ja kuumui kunnolla! :D Täytyyhän se vanhakin virkeänä pitää...

Hurja korkeushyppykilpailu!!!

Ja sitten armaaseen Taneli-poniin... Ontumisen syy paikantui vasempaan takajalkaan, ja sen vuohiskuopasta löytyi vähän nestettä. Oli viikon pelkällä taluttelulla, toissapäivänä annettiin päästellä höyryt irtona kentällä ja katsottiin miten jalka reagoi. Adrenaliinipurkauksessa ontumista tai epäpuhtautta ei ollut havaittavissa, mutta hevosen rauhoittuessa epäpuhtaus oli hetkittäin todella näkyvää. Kuitenkin kokonaisuudessaan hevonen oli paljon parempi eikä ontunut niin pahasti kuin viikko sitten, lepo on siis auttanut. Eilen vielä liinan päässä ravautin muutaman kierroksen verran molempiin suuntiin, jotta näkisin kohtalaisen villin irtojuoksutuksen vaikutuksen. Teukka oli todella huomaamattomasti EP, ja lisäksi nestettä vuohiskuopassa oli huomattavasti vähemmän. Positiivista! Klinikka-aika tarkempia tutkimuksia varten on varattu torstaille 2.5., sitä odotellessa jatketaan taluttelulinjalla.

Pirteä, hiekkakylvyn ottanut saikkulainen

Tykkään itse blogeista, joissa on paljon kuvia. Siispä laittelen tähän muutamia vanhoja kuvia, laatu ei valitettavasti päätä huimaa, mutta onpahan jotain töllöteltävää :)

Teukkaa kokeilemassa Lappeenrannassa syksy 2011

Valmennus Lipen kanssa, kesä 2012

Taneli kotiutumassa 2011

Ja minä ottamassa edellistä kuvaa! :D

Jos jotain hyvää, niin huonoakin

Kevät tuli, lumet sulaa, vihdoin mielettömän hyvä pohja treenata... Ja tadaa, Teukka ontuu!! Josko on sitten kevättä rinnassaan rällännyt tarhassa ja venäyttänyt jonkun takaliston lihaksen, jaloista kun ei suoraan mitään poikkeavaa löytynyt ja ontuminen oli vähän erikoista.

No, eilen sitten irtojuoksutin mummelia kentällä. Ajattelin, että otetaan sellainen rauhallinen hölkkä, mummeli ajatteli toisin. Alku meni ihan rauhallisesti, mutta yht'äkkiä se sai jonkun energiapiikin ja kaahasi täyttä kiitoa ympäri kenttää samalla pukitellen. Siinä meillä vanhus, juu-u.... Talutin lopuksi pitkän aikaa ja tallissa venyttelin heppaa huolellisesti.

Irtojuoksutuksen jälkeen, molemmat aika märkinä

Teukkaa sitten taluttelin n. 30min loimi niskassa, kentällä ja pihaa ympäri. Laitoin sille myös pitkästä aikaa karsinaan suolakiven, että on vähän enemmän tekemistä tässä lomailun seassa. Heittelin myös pihalta kaadettujen puiden jäljiltä olevia havunoksia heposten yhteiseen tarhaan operoitavaksi :)

Suolakivi naminam

Vähän vanhempi hipsuttelu kuva, kankien harjoittelua. Kuvannut Irina Suihkonen.

Kevät tuli!

Kenttä.... Se on SULA!! Siis HIEKALLA!! En muista milloin viimeksi olen ollut näin innoissani kentän sulamisesta, pitkittynyt kevät kai tehnyt hermoilleni tehtävänsä.

Nyt saisi alkaa sulamaan kaikki lumet ja jäät pois, kiitos. Olisi ihanaa saada hevoset jo kesäkenkään, etenkin Lippe. Sille on tarkoitus laittaa takasiin rollerityyppinen kenkäys, eli "varvas" mahdollisimman lyhyeksi ja pyöreäksi helpottamaan jalkojen kiertävän liikkeen aiheuttamaa rasitusta kintereisiin. Olen myös mummelille yrittänyt etsiä liikuttajaa ja sellainen toivottavasti joskus löytyy. Itse aion todella panostaa kengityksen jälkeen mummelin kunnon kohottamiseen ja vetreyttämiseen, jotta saataisin sille hyvä "teräsmummo" -massa takaisin. Talvet kun ovat sille jo selkeästi vähän haasteellisempia liikkumisen kannalta hokkien ja liukkaan alustan takia, ja koska viime kesän lopulla se jäi oloneuvokseksi ratsastajan puutteen ja oman selkäsaikkuilun takia josta seurasi lihaskunnon tippuminen, oli tämä talvi tavallista haasteellisempi. Hyvä kunto ja lihasmassa auttaa myös noihin talvikausiin, ja tästä eteenpäin aionkin olla varsin tarkka (tässä kohtaa joku varmaan tyrskii ruudun takaa, että vai TÄSTÄ eteenpäin, hekoheko diktaattori.... :D) mummelin hoidosta ja liikutuksesta. Jos oma kunto pettää tai jotain muuta mummelin liikutuksen vaarantavaa tapahtuu, palkkaan vaikka ratsuttajan siksi aikaa!

Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen... Sain tänään valmiiksi molempien hevosten hoito-ohjeet! :D Ne ovat siis A4-kokoiset, orjallista noudattamista vaativat raamatut hevosteni liikuttajille/vuokraajille oman stressin vähentämiseksi. Hevosten hoidostahan olen äärimmäisen nipo, kuten jotkut varmasti tietävätkin, ja päätin tehdä nuo helpottaakseni kaikkien elämää, minun ei tarvi saada skitsoilukohtauksia eikä kenenkään tarvi niitä kuunnella/katsella. Ovat siis melkoisen aukottomat ja ratakiskoista väännetyt, jotta uskomattomilta aivopieruilta(minun mielestäni!) hevosten hoidon suhteen vältytään. Että terkkuja vaan, tytöt! ;) Suosittelen ohjeiden tekoja muillekin kaltaisilleni hulluille, kummasti tulee parempi olo! Ja vaikka nipo olenkin, niin ohjeethan eivät sisällä mitään uskomatonta... Vain asiat, mitä pitää tehdä/tarkistaa ennen liikutusta ja miten hevonen & varusteet huolletaan liikutuksen jälkeen, so simple. Tällä vain varmistan, että asiat tehdään niinkuin itse haluan ne tehtävän, sillä hommahan menee niin että it's my way or the highway..!

Olen hyvän tovin myös silmäillyt Teukalle uusia putseja, ja tänään sattumalta Agrista sellaiset löytyikin! Putsejahan on toki pilvinpimein kaupoissa, mutta tuollaisia XXL-kokoisia miniponilleni kaipasin. Huomenna sitten testaamaan niitä, SULALLA KENTÄLLÄ <3

Mummelin kanssa ilman satulaa humputtelua, vielä jäisellä kentällä

Turhia turinoita

Ensimmäiseksi täytyy ihmetellä, että missä meidän kevät oikein on?! Tällä hetkellä ulkona sataa kaatamalla vettä, joten ehkä se sieltä tulee...

Blogin kirjoittelu taas vähän jäänyt kiireistä johtuen, eikä mukamas ole mitään kirjoitettavaa... Eipä! :D Muuttokuviot meillä ollut jäissä taas pitkän aikaa kun ei vain sopivaa kotia ole löytynyt. Vaihtoehtoja on kyllä ollut useampiakin, mutta aina on joku ollut pielessä. Talon kunto, sijainti, vuokra.... En suosittele kyllä kenellekkään tällaista rumbaa, suhteellisen rassaavaa etenkin tuon sijainnin suhteen ja vähäisen tarjonnan kanssa kamppailla. Haminan ja Kouvolan puolivälissä pitäisi olla, toiveissa oli max 35km tallimatka Kaitjärvelle. Kunnon ruokakauppa pitäisi myös olla lähettyvillä, ja talo sijaita hyvien teiden päässä. Niinpä, mahdoton tehtävä... Kaikilla kohteilla kun on useita kymmeniä kilometrejä välimatkaa toisistaan. Nyt on kiikarissa todella kiva talo Inkeroisista, jonka toivomme saavamme vuokralle. Sitten kun on oman osto edessä, niin on toivottavasti vähän enemmän valinnanvaraa.

 Olen todella iloinen, että vihdoin löytyi kiva talo. Kuitenkin pikkusen nakertaa, että talli on niin mahdottoman matkan päässä tähän muuhun yhtälöön nähden... Ahdistaa, kun tallilla voin käydä vain sen 3-4 kertaa viikossa. Aika, eikä etenkään raha näillä bensanhinnoilla riitä enempään. Sen pienen hetken syksyllä kun noita kopukoita näki päivittäin, se aika oli ihanaa. Kaikki muu siinä hommassa sitten mättikin, mutta joka päivä sai sanoa hyvät yöt kauraturville ja paijata. Koen siis todella kovaa eroahdistusta hevosistani! :D Molempiin hevosiin suhde parani huomattavasti olessani päivittäin niiden kanssa tekemisissä, hoitaessani iltatalleja, ruokkimiset ym. Nyt kun ovat pitkän matkan päässä täysihoitopaikoilla ja itse käyn vain liikuttamassa ja muuten paijailemassa ja harjaamassa, on suhteet molempiin etääntyneet kovasti ja se todella, TODELLA harmittaa...

On kyllä aika tekemätön paikka. Tallilla on iso joukko läheisiksikin muodostuneita ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa todella mielellään myös tallikuvioiden ulkopuolella (sitä vähää aikaa mikä tältä eläintarhalta sosiaaliseen elämään liikenee :D ). Lisäksi harrastamiseen ja treenaamiseen on aivan mielettömät puitteet ja hevoset voivat todella hyvin, siitä en missään nimessä aio tinkiä. Tuskinpa hevosetkaan minun läsnäolon puutteesta kärsivät, onhan niillä toisensa ja 16 lajitoveria ympärillään. Itse kyllä kärsin ja kovasti. Lipen 20-vuotis syntymäpäivän lähestyessä minua myös kalvaa päivittäin kiduttava ajatus siitä, ettei se enää välttämättä kauaa kanssani ole. Tästä tietoisena sitä epätoivoisesti yrittää jostain repiä aikaa ja rahaa, jotta voisin viettää sen kanssa aikaa ja pitää sen hyvässä kunnossa. Yksin ei tunnu matkojen takia tällä hetkellä täysipainoisesti mummelin liikunnasta huolehtimiseen aika riittävän, ja vaikeaa on ollut löytää luotettavaa ja säännöllisesti käyvää ratsastajaa avukseni. Kiinnostuneet ovat lähinnä alaikäisiä, jotka ovat vanhempien kyytien varassa. Tässä kohtaa ongelmaksi muodostuukin sijainti. Ja se tietysti, että vaikken paljoa rahaa vuokraamisesta pyydäkään, niin periaatteen vuoksi en ilmaiseksi anna. Olen kuitenkin tarjonnut mahdollisuutta korvata hevosen lainaamisen tallihommien teolla rahan sijasta.

Ja ne ehdokkaat.... niitä on harvassa. Onhan se sentään lämminverinen, siis ravisukuinen, HYI!!! Ja vielä vanhakin.... Käyttörajoitteitakin on, ja vielä maksaakin pitäisi.... Niinpä. Ja koska hevonen on todellakin silmäteräni, niin olen erittäin tarkka siitä, kenen hoidettavaksi sen annan. Tällä hetkellä tilanne siis on se, että yritän taikoa vuorokauteen lisää tunteja ja kasvattaa rahaa puussa. No, ehkä Sampsa vetäsee Euro Jackpotista sen järkyttävän summan rahaa ja saan sen oman tallin. Tai ehkä ei.

Sen olen ainakin päättänyt, että kun jommallakummalla hevosella elon päivät on ohi, niin tyydyn yhteen hevoseen kerrallaan ellei ole omaa tallia pihassa. Ihan hullujen hommaa tämä.

Lipen kanssa yritettiin ajatuksen voimalla sulattaa lumet!

Life happens

Oho, onpas tullut uinuttua pitkään! Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua...

Tässä kuukauden sisällä Teukka yksinkertaisesti repi hermoni riekaleiksi. Väsyin siihen, että sen asenne kaikkeen mitä sen kanssa tehtiin oli "en tee en tee EN VARMANA TEE". Se ennemmin uuvutti itsensä hiestä litimäräksi tappelemalla vastaan, kuin olisi suosiolla vain tehnyt yhteistyötä. Pari kertaa kun sen kanssa tosissani kävin taistelua siitä, että pitääkö käynnissäkin kulkea eteen ja mennäänkö siihen suuntaan kun minä sanon, sai ratsastuksen päätteeksi pidätellä itkua. Ajattelin, että ei tämä ole sellaista harrastamista mitä haluan. Missä on se sanaton yhteenkuuluvuuden tunne? Saumaton yhteistyö?

Teinkin raskaan päätöksen, ja kokeilin onneani hevosenvaihtoilmoituksella. Tarjolle löytyikin pari todella kivan kuuloista hevosta. Ratsastushalun olin menettänyt kokonaan kyseistä hevosta kohtaan. Ennemmin annoin kenen tahansa muun liikuttaa sen, kuin että minun tarvisi itse tehdä sen kanssa yhtään mitään.

Ärsytti luovuttaa, ja olin pettynyt. En tiedä oliko pettymys lähinnä omien taitojen puutetta kohtaan vai pettymys rikkoutunutta unelmaa kohtaan rakentaa jotain hienoa tuon hevosen kanssa. Juttelin vielä ystävieni kanssa, ja he kannustivat minut laittamaan Teukalle jonkun takarajan mihin asti yritän kaikkeni, ja sen jälkeen myyn pois jos mitään ei tapahdu (kiitos teille Jenni, Iina, Taija ja Outi). Pari ensimmäistä ratsastuskertaa vain varmisti tahtoani päästä ruunasta eroon.

Mutta yksi kaunis päivä hevonen oli tehnyt täyskäännöksen. Mysteeriksi toki jää mistä moinen johtui. Vieläkin loksahtaa leuka auki kun mietin sitä hetkeä kun keräilin ohjia käteen ja hevonen oli valmis tekemään töitä, tekemään ihan mitä vain pyysin. Korvat hörössä se pyyhälsi menemään ja vastasi pienimpiinkin apuihin, kulki omalla moottorilla ja antoi kaikkensa. Kun teimme pysähdyksiä, se pysähtyessään käänsi päätään ja katseli minua kyydissään kuin kysyen "Teinkö nyt oikein mamma? Menikö nyt hyvin?". Ja voi kyllä tämän "tätiratsastajan sydän suli.... :D Mistä ikinä tuo täysikäännöksen tekeminen johtuikaan... Olen siitä erittäin kiitollinen. Hevonen on jo pari viikkoa ollut joka ratsastuskerralla ERINOMAINEN omaan tasoomme nähden. Muutos siinä on ollut huikea ja omaa fiilistä on vaikea sanoin kuvailla <3

Perjantaina on luvassa valmennusta, josko saisi taas uutta kuvamateriaalia kehiin?

Kuukauden sisään on tapahtunut myös paljon muutoksia tallin ulkopuolella, vihdoinkin meille on löytyny talo vuokralle JEEJEEJEEEE!!! Ja kohta toivottavasti puhaltaa myös työkuvioissa uudet tuulet... :) Mutta tässä jorinat tällä erää, josko jatkan viikonloppuna. PEACE OUT!

Teukka syksyllä valmennusreissulla

Pakko vähän vikistä!

Tänään on taas sellanen fiilis, ettei pysty olemaan miettimättä et milloin se kehittyminen pääsee vauhtiin?

Teukan ostin jotta pääsisin kunnolla kehittymään ratsastajana, se kun ei ole mikään helppo hevonen. Lokakuussa 2011 se minulle tuli ja vieläkin ollaan pisteessä nolla. Ensimmäiset puoli vuotta oli todella hankalaa kun Teukka vasta heräili horroksestaan ja minä opettelin ratsastamaan. Kesään mennessä saatiinkin jo ihan hyvää kehitystä näkyviin, hevonen sentään liikkui jo omalla moottorilla vaikka muuten olikin jatkuvasti ratsastettava. Ja mitäs muutakaan kuin seuraava ongelma vastaan nimeltään pitkä saikku.... Selkä reistasi pahemman kerran ja satulaan ei ollut asiaa puoleen vuoteen.

Nyt kun vihdoin sain terveen paperit ja kiipesin sen puolen vuoden kuumottavan odotuksen jälkeen uljaan valkean selkään niin voi sitä ketutuksen määrää!! Joo eteenpäin liikkui kyllä niin kauan kunnes pyytää rehellistä ohjastuntumaa... Tuntumalla alkaa jumalaton venkslaaminen ja ei oo puhettakaan että puolen vuoden ratsastustauon jälkeen olisi mitään kroppaa tehdä töitä siellä selässä, kun kevyttä ravia pystyy hallitusti menemään sen 2 kierrosta ja sen jälkeen alkaa pakka leviämään. Teki mieli vaan hypätä alas selästä ja alkaa hyppimään tasajalkaa kentällä samalla suoraa huutoa kiljuen :D Pitäiskö tässä nyt sitten löytää kärsivällisyyttä aloittaa taas alusta? Ja mistähän ihmeestä tällänen kaikki-mulle-nyt-HETI ihminen sellaista kärsivällisyyttä mahtais kaivella, sieltä ja syvältä kenties?!

No... vastaus tähän kysymykseen onneksi selvisi varsin nopeasti. Talliin päästessä kun sen tohottavan höpöturvan kanssa yksinään puhua pälpättää minkä kerkeää niin sielukin hymyilee. On tämä vaan kummallinen harrastus... Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, ja silti sitä vaan hymyilyttää ja ilostuttaa niin paljon että se näkyy kilometrin päähän. Tokihan minäkin, niinkuin varmasti jokainen muukin hevosenomistaja, säännöllisin väliajoin väläyttää känkkäränkkäpäivää viettävälle kullannupulleen sen KarjaPortin rekkakuljetus vaihtoehdon, mutta tokkopa sitä nyt ikinä toteuttaisi. Jotenkin sitä vaan saa niin paljon, että on valmis uhraamaan kaiken vapaa-ajan, kaikki rahansa ja järjen rippeensä niille mammanmussukoille!

Joten eiköhän tässä nyt vain suosiolla lähdetä taas keventelemään kohti parempaa yhteistyötä ja lihaskuntoa, saa nähdä saavutetaanko ne kesän kisahaaveet vai ei. Siihen kuitenkin hymyssä suin ja hauskaa pitämällä pyritään. Ja jos liikaa keljuttaa, niin aina voi ottaa armaan mummotamman kaveriksi ja painella metsään kuuntelemaan innostuneen hevosen pärskintää ja kavioiden kopsetta, siinä se sielu lepää.

Niin ja tosiaan, se joka pystyy pitämään tämän lajin vain harrastuksena on outo. Minulle tämä on mitä parhain ja antoisin elämäntapa. Aurinkoista ja inspiroivaa kevättä myös teille muille!

Talvikuvia Teukasta

Laitankin nyt pelkästään kuvia. Kuvat on ottanut 21.1.2013 Taija Liiri, Kaitjärven tallilla. Kuvia ei saa kopioida.

Tässä onnistuneita kuvia:

Ja jotta totuus ei unohtuisi.... Niin tässä näitä tavanomaisia kuvia meistä!!! :D :

HYMYÄ HUULEEN :)

Hevosten huoltoa & tavoitteeni Teukan kanssa

Tänään tallilla vieraili taas mitä mainion "huoltohenkilömme" Mari hoitamassa hevosten fysiikkaa. Positiivinen yllätys oli se, ettei Teukalla ollut jumin jumia saatika yhtään mitään sanomista missään. Edellisellä käynnillä Teukka oli juuri palautunut reilu viikon visiitin jälkeen ylläpitokodista minulle, ja oli niin juntturassa että hyvä kun antoi Marin hoitaa. Mitä lie ylläpitokodissa tehneet, sen verran ihmeellisiä stooreja sain heiltä kuulla että totuudesta ei ole harmainta aavistusta.... Nyt kuitenkin Teukka oli paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja voin hyvillä mielin alkaa sen kanssa treenailemaan! :)

Teukka kranio-sakraaliterapia käsittelyssä :)

Ensimmäisen tavoitteen Tanelin kanssa asetan kesäkuun lopulla olevaan 3 päivän teholeiriin tallillamme. Yritän päästä omista hyppypeloista irti ennen leiriä, jotta jotain maahankaivettuja ristikkoja voisi pomppia rataestetunneilla. Lisäksi leirin päätöskisoihin pitää tehdä Kür-ohjelma, siihen aion panostaa todenteolla niin saa itselleen mielenkiintoisen haasteen :) Teukka on viikko viikolta parempi, on ollut ihanaa nähdä siinä jatkuvaa kehitystä tämän vähäisen yhteisen taipaleemme aikana. Moottori ja virkeä mieli ottavat kaiken aikaa lisää tuulta alleen, vielä kun saa oman ratsastuksen hiottua siihen kondikseen että siitä Kür-ohjelmasta tulee edes melkein katsomisen arvoinen...No, ensimmäinen askel kohti hiottua yhteistyötä otetaan ensi viikolla Outin valmennuksessa, varovaisesti aloittaen :)

Oodi Jennille ja Harrille!

Ajattelin potkaista tätä blogia käyntiin pienellä taustaselvityksellä....

Multa on kysytty niin monta kertaa etten jaksa enää edes muistaa kuinka monta, että "Mitä ihmeellistä siinä Kaitjärven tallissa on? Miksi sie ajat niin kauas? Ei se nyt niin ihmeellinen paikka voi olla!" Heh... vastaus on aina ollut että KYLLÄPÄS VOI lällälläää ja tietäsit vaa ;) No ei vaan, tässä tulee nyt minun historiaa Jennin ja Harrin tiluksilla.

Vuonna kivi ja keppi etsin ylläpitohevosta. Samalla katselin ht.netin markkinoilta tallipaikkoja ja kyselin useammasta paikasta. Ratkaisevana tekijänä opiskelijana oli toki raha, mutta myös puitteet. Kouvolan seudulla kävin useampaa paikkaa katsomassa mutta jotenkin samat vanhat, selän takana juoruilevat sisäpiirit ei enää jaksanut kiinnostaa. Bongasinpa Jennin ilmoituksen tallipaikasta ja lähdin ikivanhan ralli-Ooppelini kanssa ajelemaan kohti Luumäen ja Kouvolan rajaa :) Matkalla muistan miettineeni että perkele kun on pitkä matka... Perille päästyäni tapasinkin sitten poikkeuksellisen mukavan isäntäväen, joka kannusti paikalla olleita tallilaisia kehumaan paikkaa maasta taivaisiin :D Vaikka pitkä matka hiukan mietitytti, niin päätin silti lähteä kokeilemaan. Niinpä saavuimme paikalle lv-ori Kassun kanssa, vuosi oli mikä lie :)

Mie ja Kassu vielä keskeneräisessä "Uudessa tallissa". Kuva Fanni H.

Kassun kanssa hääräilin muutaman kuukauden, ja rakastuin siihen täysin. Yritin saada sitä ostettua itselleni, mutta omistaja ei ollut halukas myymään. Tästä sain sitten ensimmäisen kerran idean ostaa oman hevosen. Irtisanoin ylläpitosopimuksen ja viimeisen kuukauden ajaksi tuli Kaitjärvelle minulle koeajalle pv-tamma Grändi. Grändi ei tuntunut ihan minun hevoselta, ja lähti kuukauden jälkeen takaisin kotiinsa. Onnistuin minun ja Kassun yhteiselon viimemetreillä tippumaan siltä omaa tyhmyyttäni, ja siitä seurasi pidempi saikku. Tämän jälkeen olinkin erittäin ohikiitävän hetken hevoseton, kunnes kuvioihin astui Kohtalo eli armas teräsmummo Lippe. Lipen ja minun tarinasta voipi lukea lisää "Linda Lion" välilehdeltä. Lippe vietteli toisen omistajan luona kesää Artjärvellä minun ratsastuskieltoni vuoksi. Syksyllä aloin olemaan jo ratsastelukunnossa pikkuhiljaa, joten Lippe muutti Kouvolaan ja siellä viihdyttiin n. puoli vuotta. Lipen siirryttyä kokonaan minun omistukseeni kutsui Kaitjärvi taas keväällä 2011. Niinpä lähdettiin mummelin kanssa kohti Luumäkeä, ja matkaan tarttui myöskin Kaitjärvelle paluumuuttajat Petra & poninsa Frodo!

Lippe ensimmäistä kertaa Kaitjärvellä

Elely maistui mukavalta, kunnes tämä tuuliviiri huomasi myynti-ilmoituksen jo aiemmin kuolaamastani pv-ruunasta keväällä 2011, ja näin saapui Kaitjärvelle koeajalle säpäkkä Lego! Valitettavasti jouduin toteamaan Legon olevan liian säpäkkä ja projekti omiin tarkoituksiini ja näin joutui tämäkin hevonen palaamaan kotiinsa. Kesällä keskityin taas hetkeksi paijailemaan ja humputtelemaan teräsmummon kanssa, kunnes havahduin että jos oikeasti aion kehittyä on se nuorempi, isompi ja osaavampi hevonen vain hankittava. Ja niin astui kuvioihin armas Teukka Tanelimme! Teukka tuli minulle lokakuussa 2011. Lippe muutti pariksi viikoksi Korialle kaverini hevosen seuraksi, ja sieltä lähti ylläpitokotiin Miehikkälään. Jotta mikään ei olisi liian helppoa, ei Lippe sopeutunut ylläpitokotiin ja se muutti takaisin parin kuukauden jälkeen Kaitjärvelle. Teukan kanssa edettiin etanan askelin hermoja kiristellen. Lipelle onneksi löytyi kivat puoliylläpitäjä sekä vuokraaja.

Ensimmäisiä ratsastuskertoja Teukan kanssa Kaitjärvellä

Talvi meni kutakuinkin rauhallisin merkein, kunnes oli muutto edessä Haminaan. Muutettiin tammikuussa 2012, ja pari kuukautta ajelin tallille 50km/siivu matkaa hokien "ei jumalauta....". Koska tyhmä ei aikaisemmista harhareissuistaan ollut VIELÄKÄÄN oppinut, että ihan turha etsiä parempaa tallipaikkaa, niin muutin Teukan toukokuussa Haminaan. Talli ja ihmiset olivat oikein mukavia, mutta tuntitoiminta (vaikkakin pieni sellainen) ja niiden vanhojen ystävien kaipuu kaihersi. Lippe asusteli yhä edelleen tiiviisti Kaitjärvellä ja kävin kerran viikkoon-pariin sitä paijaamassa ja kahvihuoneessa paasaamassa. Tarjoutui sitten Haminassa mahdollisuus päästä maneesitallille Teukan kanssa, johon toki tartuin. Lipen puoliylläpitäjän loukkaantuessa yhdessä mummelin kanssa totesin että nyt ei riitä aika kahteen suuntaan. Siispä minä kuvittelin olevan hyväkin idea muuttaa myös Lippe samaiselle tallille Haminaan. No, Lippe kerkesi olla ehkä 2 kuukautta Haminassa, kun arjen sattumusten seurauksena Kaitjärvi-kaipuu kävi liian suureksi...

Joten mitäs muutakaan minä tein, kun soitin JENNIII HARRIII APUAAAA hakekaa meidät kotiiiiiin!!! :D Ja Jenni ja Harri sen miljoonannen kerran kiltisti tulivat meitä noutamaan.... Nyt siis ollaan ja PYSYTÄÄN Kaitjärvellä. Missään tallilla ei ole tullut vastaan kaikkea yhdessä paketissa. Meillä on mitä parhain talliporukka. Hevosilla on loistavat ja mahdollisimman luonnonmukaiset oltavat sekä T I L A A ympärillään. Treenaamiseen ja humputteluun aivan loistavat puitteet ja olosuhteet. Joten tietäkää te kaikki ihanat Kaitjärveläiset, olette parhaita maailmassa <3 Ja Jenni ja Harri, meidän äiti ja isä kiittää teitä pelastusoperaatiosta, meinasi niiltäkin lähteä järki mun Hamina-kertomuksia kuunnellessa :D Tämä kirjoitus omistettu täysin teille ja kiitän, kiitän, KIITÄN kaikesta jo saamastani sekä vielä kaikesta tulevasta, sekä itseni että onnellisten hevosteni puolesta. Mie en voi tarpeeksi ylistää teitä ja teidän tiluksianne. Mun harrastuksesta tuli elämäntapa, ja teistä tallinpitäjien sijasta tärkeitä ja rakkaita ystäviä. Vielä hetken ajelen Hamina-Kaitjärvi väliä kunnes löydetään sopiva koti riittävän läheltä tallia. Aamen. Täräytetään tähän perään kuvia jotka on teillä otettu!

Uusi talli tekeillä vielä v. 2010

Kesän 2012 heinähommia

Takatarhojen aurinkokylpijä :)

LISÄÄ KUVIA TULEE MYÖHEMMIN, systeemi jäätyi kriittisellä hetkellä.... ;)

Still Alive

Noniin, vanhat blogikirjotukset poistoon ja uutta kehiin! Ne pari vaivaista kirjoitusta jotka aiemmin sain aikaiseksi rustata olivat siltä ajalta kun vielä Haminassa hummailtiin.

Onneksi tulin järkiini ja palattiin karvaturpien kanssa meidän kotiin, eli Kaitjärven tallille Kouvolan ja Luumäen rajoille ( www.kaitjarventalli.fi ). Paras päätös pitkään aikaan!!!! Päästiin takaisin hienojen puitteiden äärelle ja mikä parasta, minulle rakkaiden tallikavereiden keskuuteen :)

Tämän blogin on tarkoitus tulevaisuudessa olla epäsäännöllisen säännöllisesti minun turhanpäiväisten juttujen purkupaikka. Se lukekoon ketä kiinnostaa... ;)

No, jos nyt jotain asiaakin.Tässä puolen vuoden sisään on edessä paljon muutoksia elämässä. Muutto lähemmäksi tallia, toiveissa kun olisi saada max. n. 30km tallimatka. Toiveissa olisi mielenkiintoinen työ. Kouluihin aion myös hakea, ja toivottavasti pääsen opiskelemaan. Mutta kaikkein eniten odotan lyhenevää tallimatkaa ja sitä, että vihdoinkin saan muuttaa MAALLE! Nähdä peltoa ikkunoista!!! Jos vain sopiva talo löytyy.... No, koska kärsivällisyys on tunnetusti meikäläisen vahvin ominaisuus.... NOT.... tästä tulee pitkä ja piinaava kevät. Heitetäänpäs tähän vielä joku kuva perään. PEACE OUT!

Tallin pikkujoulujen maastolenkiltä, kuvan otti Taija L.